tiistai 30. joulukuuta 2014

#74 Uusi häkki

Tai no, ei nyt aivan uusi, mutta aiva eri muotoinen ja aivan eri järjestys kuin edellisessä häkissä. Ellan lähdettyä rakensin Ceelalle uuden häkin, joka on hieman isompi kuin edellinen. Toiseksi, Ceela
saa mennä ja tulla häkistään koska vain haluaa, koska nyt ei enää tarvitse olla vuorottelemisia vapaana olossa. Ainoastaan yöllä Ceela on häkissään, koska se jouksee eteisessä ja muut saattavat siihen herätä.

päätin nyt laittaa häkin esittelyn kuvina, koska en jaksanut kuvata videota.

                                                         
                                                      Tässä näkyy häkki kokonaisuudessaan.

                                 
                               Vessalaatikko, leluja, roikkuva porkkana, juomapullo ja heinät.

                 
                    Roikkuvia leluja, puusilta, puusillan alla puuportaat ja maitokorista tehty mökki.


                   Kaksikerroksinen häkki: Puusilta, suolakivi, mineraalikivi ja alakerroksessa oksia.
---------------------------------

Alustana on räsymattoja ja kerroshäkissä on mattoja, joissa on kumipohja.

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

#73 Joulun jälkeisiä tunnelmia!

Menikö teidän joulu hyvin? Mun meni ainakin. Tai no, sairastuin tiistai-iltana mahatautiin ja olin sitten jouluaattona puolikuntoinen. Perinteen mukaan en voinut edes lähteä käymään hautausmaalla ja jouluruoka ei tietenkään maistunut. Mutta onneksi,kun lahjoja ruvettiin jakamaan, olin jo vähän paremmassa kunnossa. Mutta Joulupäivä ja Tapaninpäivä meni jo paremmin. Pelailtiin lautapelejä ja laulettiin joululahjaksi saamaani Singstar-peliä.


Kanien joulu meni sitten enimmäkseen häkeissä kökkien, koska en niiden kanssa paljon mitään jaksanut tehdä.
Joululahjaksi Ceela sai pienen heinä/pahvitunnelin, joka oli täytetty kuivatetulla porkkana"rakeilla" ja Ella sai häkkiin kiinnitettävän kuivatetun porkkanan. En voi sanoa, että saivat myös paljon huomiota, koska näin valehtelisin. Ei kanit hirveästi huomiota saanut, muutaman kerran äiti otti Ceelan olohuoneeseen syömään kuusen oksia.



Niinkuin varmaan muistatte, kirjoitin postaukseen, silloin kun Ella tuli, että saatiin se koeajalle. No nyt on tultu siihen tulokseen, että Ella lähtee takaisin kotiin maanantaina, koska Ceelan ja Ellan kemiat ei oikein kohtaa. Ollaan yritetty totuttaa kaneja toisiinsa, mutta huonolla menestyksellä. Joten Ella lähtee ja Ceela saa olla yksin ainakin maaliskuuhun. Luultavasti kokeillaan taas toista kania Ceelalle, tällä kertaa kuitenkin urosta.

Ensi perjantaina lähdemme koko perheen voimin ja mummin kanssa Tahkolle viettämään mummin 70-vuotis synttäreitä. Ceela jää kotiin mamman hoidettavaksi. Tämä Ellan lähtö sattui kuitenkin ihan hyvään aikaan, koska mamma hoitaa kaneja, on hänen helpompi hoitaa vain yhtä kania.

tiistai 23. joulukuuta 2014

#72 Yksi yötä jouluun on...

Ajatella, että jouluaatto on jo huomenna! Onneks lahjat on on jo paketoitu, tänään pitää vielä mennä ostamaan isälle joku lahja. Kaneille en mitään suurempaa ostanut, koska mummilta tulee kuulemma joululahjaksi rahaa, jolla voin ostaa kaneille sitten jotain kivaa.




Mitään suurempaa joulusiivousta en ole tehnyt, koska kanien häkit pysyy todella siisteinä pitkään, noin joka toinen päivä lakaisen häkit ja vaihdan pissalaatikoiden purut. Koristelin muös toissapäivänä kanien häkkejä jouluvaloilla ja koristeilla. Seuraavana päivänä kuitenkin toiset jouluvalot oli sammunut, ja arvatkaas vaan kenen toimesta, No Ceelan :D

Leikkasin tänään myös kanien kynnet ja harjasin takut pois. Ellan kynsienleikkuu kesti noin 2 min ja Ceelan 20 min :D Ceela on nimittäin aikamoinen rimpuilija.

Mutta pidemmittä puheitta kaikille Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2015!




keskiviikko 17. joulukuuta 2014

#71 Mitä meidän kanikaksikko syö?

                                              Heinä

Heinä on kanin pääravintoa ja siksi meilläkin on aina tarjolla hyvälaatuista heinää, jonka saamme tallilta, joten heinä ei meille mitään maksa. Joskus Kun heinä on loppu ja äiti ei sitä tallilta muista tuoda, on PAKKO käydä ostamassa ruokakaupasta Festival-heinää. Se ei mitään hirveän hyvälaatuista ole, mutta käy parin päivän ajan.

                                              Vesi

Kaneilla on myös aina tarjolla raikasta vettä juomapullossa. Veden vaihdan yleensä kahden päivän välein riippuen siitä, kuinka tyhjä pullo on. Juomakuppeja meillä ei käytetä, koska kanit kaataa ne.

                                             Pelletti


Pellettinä meillä toimii Rabbit royal. Ceelalle annan sitä noin desin päivässä, puolet aamulla ja puolet illalla. Ella saa tällä hetkellä noin puoli desiä, puolet aamulla ja puolet illalla, mutta olen lisäämässä ruokaa pikkuhiljaa desiin asti. Rabbit royalea ostamme Agrimarketista 3kg säkkeinä, mutta seuraava tulee luultavasti olemaan se 15kg säkki.

                                                                   Tuoreet

Kanit saavat tuoretta joka ilta pelletin yhteydessä. Meillä syödään porkkanaa, omenaa, päärynää, kurkkua, basilikaa, persiljaa, minttua ja muita yrttejä. Kesällä syödään yleensä tuoreita suoraan ulkoa, esim  voikukkaa.
                                                                   Kuivatut

Meillä ei oikein muuta kuivattua syödä, kuin nokkosta ja voikukukan lehtiä.

                                                                     Herkut

Herkkuja annan yleensä temppujen ohella ja silloin kun kanit ovat nätisti sylissä. Herkkuina toimii vähän mitä milloinkin. 




(Olen pahoillani, että kuvat ovat otettu salamalla...)

Lopuksi vielä arvontamainostus:



Arvonta/joulukalenteripostaukseen pääset tästä.

lauantai 13. joulukuuta 2014

#70 liinakkomme kiitää ja valkoinen on maa...

Tänään kun heräsin aamulla ja katsoin ulos ikkunasta, näin että maa oli valkonen! Päätin mennä ottamaan kaneista kuvia, heti kun tulisi valoisampaa. Ja niin menin ottamaan kaneista ulkoilukuvia yksitellen. Ellan kuvat ei oikein onnistuneet, koska Ella on itsekkin melkein kokonaan valkoinen.

mutta tässä kuvia:












maanantai 1. joulukuuta 2014

#68 siivoilua ja Faunatar-ostokset

Moikkelis moi! Käväsin lauantaina Hämeenlinnan Faunattaressa tekemässä ostoksia lahjakorteilla, jotka olisi mennyt vanhaksi tässä kuussa. Ei niissä kyllä ollut jäljellä enää kuin vähän yli seitsemän euroa, joten tuli sitä rahaakin käytettyä lahjakorttien lisäksi yli viisitoista euroa.

Alkoi taas lelut vähän loppua ja piti sitten uusia leluja saada ja Ellalle oma suolakivi ja sen pidike.
Herkkujakin tuli osteltua, millä sitten opetan temppuja kaneille. Herkkuja oli kyllä jo ihan omasta takaa, mutta muistin sen vasta kotona, yllätys, yllätys. :D

Viimeksi tein ostoksista videon, joten nyt laitan kuvina :)

Suolakivi Ellalle. 2.80€

Omenapuusta tehtyjä palloja, josta mukamas riittää kanille
koko päiväksi tekemistä, mutta Ella söi tollasen ihan
hetkessä murusiks. 3kpl 5.95€

Pienille jyrsiöille tarkoitettu kalteritunneli, näkee alemmasta kuvasta, että sivulla on
reiät, mutta ostin tän Ceelalle leluksi. kuvasta näkeekin, että se on jo ollut
käytössä Ceealalla. 9.90€


Kilisevä kissanlelu. Ostin Ellalle ja todella tykkää tästä, kun kuuluu kiva ääni.
1.20€

Sydämen muotoisia herkkuja. 3.90€



-----------------------------------
Lauantaina siivosin myös kanikaapin. Näkyykö kuvissa, jotain kaappiin ei-kuuluvaa? ;)


---------------------------------

Huomenna luultavasti tulee kuvasaldoa viikonloppuisesta ulkoilusta :)

Ja hei, pistäkää tonne kommenttilootaan jotain ehdotuksia, mitä postauksia tai videoita haluaisitte. Ja voisin sellasen kysymyspostauksen tehdä, jos vaan viitsitte laittaa kysymyksiä kommenteilla :)

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

#67 Ceelan sterilointi

Moikkelis moi! Niinkuin varmaan jo kaikki blogini lukijat tietävät, viime tiistaina, eli noin viikko sitten meille kotiutui pikkuinen lumipallo. Sigdid's Maglo Maggeri tutummi Ella on jo kotiutunut tosi hyvin, siihen nähden, että siirtyi suoraa ulkoa sisälle asumaan. Se asuu nyt Eipin vanhassa komppariaitauksessa, jonne olen pistänyt myös tehdashäkin , jotta sillä olisi joku paikka, johon pissata. Minä kun ei oikein usko tuon heti osaavan käydä laatikossa.
Ja jos jotakuta kiinnostaa tietää, miten Eipillä menee, niin Eipi taas siirtyi suoraan sisältä ulos asumaan. Kuulemma ei näytä palelevan ja on muutenkin ihan tyytyväinen.




En ole tästä aijemmin blogissa kertonut, mutta eilen suuntasimme Ceelan kanssa eläinlääkärille. Kävimme steriloimassa Ceelan. Jos se nyt tämän myötä rauhoittuisi ja  hyväksysi kaverin. Se on niin reviitietoinen, että tappeluja syntyy väkisinkin kaltereiden välillä.
Ceela on toipunut ihan hyvin, syö, juo ja papanoi ihan hyvin. Tänään ei kyllä ole tullut kuin kymmenisen papanaa, mutta kyllä se tuosta varmasti  tokenee pikku hiljaa.

Haluan myös sanoa, että Eläinlääkäri, jossa on kävimme, sielä on todella pitkään työskennellyt Pekka Martola, joka pitää eläinlääkäriä kotonaan ja on eläkeläinen jo. Hän on todella rento ja ei todellakaan rahasta liikaa. Ceelankin leikkaus tuli maksamaan vain 118 euroa ja samalla Martola, poisti myös Ceelan korvasta kasvaimen, joka on alunperin tullut, kun Eipi ja  Ceela tappelivat ja Ceelalle tuli reikä korvaan. Jos sitä ei olisi poistettu se olisi kasvanut vain isommaksi ja isommaksi. Mutta ei Ceela siihen kuitenkaan olisi kuollut, ehei.

Mutta siis, suosittelen Martolaa, on todella kokenut eläinlääkäri.


Ja hei, ehdotelkaa jotain toivepostauksia, mitä haluaisitte blogiin tulevan. Voi tietysti ehdotella videoitakin, mutta ne ei välttämättä aina toteudu ;)



lauantai 22. marraskuuta 2014

Mainostus!

Nää mainostusjutut on vaa sellasii, et en pistä niihin ees mitää "postausnumeroo", koska nää ei oo mitää postauksii :D

mut siis joo. Pupunpäiviä-blogissa on meneillään arvonta. Osallistu tästä.

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

#66 Uusi asukas

Moimoi! vihdoin päästän teidät jännityksestä ja kerron uudesta karvakorvasta.

Uusi tulokas on siis Sigrid's Maglo Maggeri tutummin Ella ja hän on Nurmijärveltä Siiriltä.
Ella on leijonaharjaksen ja kääpiölupan risteytys ja väriltään musta perhonen (x-kirjava).

Eilen illalla ruoka maittoi hyvin ja heinää ja vettäkin on vedetty urakalla.
Eilen sai olla vielä ihan rauhassa omassa häkissään ja tänään pääsi sitten jo loikkimaan huoneessani.
Ceela oli sillä aikaa olkkarissa, koska en halua noiden ainakaan vielä tutustuvan toisiinsa, varsinkaan mun huoneessani. Heti häkistä päästyään lähti tutkimaan huoneeni läpi uteliaana. Ei tuntunut olevan kuin vähän jännitystä.

Heti söpöydellään kyllä lumosi minut!

Alta löytyy linkki Ellan Petsie profiiliin, kun en siitä nyt itse mitään kuvia ole ottanut.

http://www.petsie.fi/pets/271572-ella-risteytyskani

maanantai 17. marraskuuta 2014

#65 Viimeinen ilta Eipin kanssa :(



Huomenna on siis Eipin muutto edessä. Lähdemme siis Nurmijärvelle viemään äidin kanssa viemään Eipiä, vaikka en Eipistä millään haluaisi luopua. Mutta muuta vaihtoehtoa ei ole. En vain enää jaksa kuunnella sitä tappelua. Hermot vain ei enää kestä. Ceelalla on taas haavoja korvissa, kun ovat tapelleet.

Tänään siis vietiän vielä aikaa Eipin kanssa, niin kauan kuin voin. Joten en tässä nyt enempää kirjoittele, vaan lähden eipin luokse.

Taisin jo edellispostauksessa mainita, että meille kotiutuu huomenna uusi naaraskani koeajalle, jospa Hän ja Ceela tulisivat toimeen. Mutta pahoin pelkään... Ei voi tietää ;D




Taas mainostuksia!

Tässä pari arvonnan mainostusta.

 
pupunpaivat.blogspot.fi                                                 http://bunniesstory.blogspot.fi/

torstai 13. marraskuuta 2014

#63 Kuulumisia kuvien kera

Nyt se sitten on totta. Päätin nyt kuitenkin luopua Eipistä ja antaa sen takaisin Maijalle. Minulle hermo pettää, kun kanit koko ajan vaan tappelee aidan läpi. Ja on se surullista, kun molemmat puolustavat omaa puoltaan niin agressiiisesti, että molemmat oat todella stressaantuneita.

Viemme Eipin nyt ensi tiistaina väliaikaisesti Siirille, kun Maijalla on nyt se aika vuodesta, että kanilassa on ihan täyttä.  Ja Ceelalle saattaa olla jo uusi kaveri tiedossa, mutta siitä lisää myöhemmin. ;)

HUOM! Talvikuvat on otettu 8.11. kun täällä vielä oli lunta.