maanantai 23. helmikuuta 2015

#83 Miniristeilylle!

Tänään alkoi virallisesti hiihtoloma ja me lähdemme Turkuun ja huomenna nousemme laivaan ja käymme maarianhaminassa ja tullaan jo samana iltana takaisin. Ceela jää mummille siksi aikaa ja mummin ystävä samasta talosta tulee antamaan Ceelalle ruoan tänään illalla ja huomen aamuna. 

Tein Ceelalle mummin keittiöön sellaisen paikan, jossa se saa olla vapaana, muutenhan se joutuisi olemaan yli vuorokauden tehdashäkissä, joka on todella pieni. Nostin siis häkin keittiöön ja laitetaan keittiön ovi kiinni niin Ceela saa olla vapaana keittiössä, mutta tarpeen tullen mennä häkkiin heinästämään, juomaan tai vessalaatikolle. 





lauantai 21. helmikuuta 2015

#82 Loman viettoa ja synttäreitä

Perjantaikin vihdoin päättyi ja loma alkoi tänään. Viikko aikaa tehdä kaikkea kivaa ja viettää aikaa Ceelan kanssa.

Lähdettiin eilen perheen kanssa mummille viettämään hiihtolomaa, mutta vanhemmat lähtevät huomenna jo kotiin töiden vuoksi, joten jäämme mummin ja pikkuveljeni kanssa kolmistaan. Nyt jotkut saattavat miettiä, mihin Ceela jäi. No, neiti tuli tietenkin mukaan. Mummilla on ainakin kiva juosta, kun lattiat ovat "muovisia", eikä jalat luista. Ulkonani käväisimme tänään, mutta oli niin märkää, niin ei se ulkoilu oikein kiinnostanut.

Ceela täytti eilen yhden vuoden, mutta mitä teitenkin unohdin ja muistin vasta tänään, joten mitään erityisiä synttäreitä ei vietetty. Joten onnea muru <3



(joo sori, kuva on mitä on ja teksti vähän mitä on...)

----------------------------------------------------

Nyt on Puusiltojen tilaus-sivua päivitelty, ja jos et ole vielä käynyt kurkkaamassa, niin käyppäs ihmeessä!
Täältä voit tilata puusiltoja.

torstai 12. helmikuuta 2015

#81 Infoa arvonnasta

Arvontaa en voinut suorittaa, koska osallistujia oli vain seitsemän. Olen pahoillani :(

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

#80 Valonpisaroita!

Moikka taas! Päätin nyt tulla postailemaan, kun ollaan Ceelan kanssa tässä kolmena päivänä ulkoiltu. Kelit ovat olleet aivan ihanat tänään ja eilen! Aurinko on pysynyt maisemissa jopa muutaman tunnin, ja vaikka eilenkin makasin päivän sängynpohjalla kipeänä, en voinut jättää käyttämättä tilaisuutta, ja päätin mennä ottamaan Ceelasta kuvia ulos. Tulihan niistä ihan kivojakin.

Väsäilin tuossa viikonloppuna Kanineidille komppareista aitauksen ulos, josta se on kyllä hyvin tykännytkin. Ihan mukavan oloisesti se siellä ulkoili, ellei ota huomioon muutamaa karkailun yritystä :D


"Oi, kun mäkin pääsisin näiden aitojen tuolle puolelle!"


Pari viikkoa sitten, tein ratkaisevan päätöksen ja päätin siirtää Ceelan muualle nukkumaan yöksi. Aamuyöllä alkaa sen päiväinen kolistelu, ettei Erkkikään pysty nukkumaan sellaisessa melussa.
Joten, Ceela nukkuu nyt nykyään yöt äidin työhuoneessa tehdashäkissä.


"Whiuuuu!"



Tänään on vihoviimeinen päivä ilmoittautua mukaan arvontaan! arvontapostaukseen pääset tästä! Vielä muutama osallistuja, ja sitten voin järjestää arvonnan. Muuten arvonta vajoaa maan rakoon...

perjantai 6. helmikuuta 2015

#79 Ostoksia!

Olen tammikuun aikana ostanut Ceelalle taas jotain. Ostoksia olen tehnyt Faunattaressa, Pienessä Eläinkaupassa ja Tarjoustalossa.

Alkuvuodesta olimme Tahkolla Kuopiossa, niin siellä kävin sitten Pienessä Eläinkaupassa ostamassa Ceelalle tuliaisia.

No mennään kuvien pariin.



Roikkuva lelu ja pikkukaverin herkkukeksit ovat ostettu Pienestä Eläinkaupasta, Kuopiosta. Lelulla oli hintaa 3.90 ja herkuilla 2.90.
Nuo herkkukeksit on siis kyseisen kaupan omaa tuotantoa.


Vihreä kaninkuutio-lelu ja puupölkky-lelu on ostettu Faunattaresta ja niillä oli hintaa 4.90 eur (puupölkky) ja 1.90 eur (kaninkuutio). Suolakiven ostin, koska Ceela on jo nuollut edellisen. Sillä oli hintaa 1 eur.


Tarjoustalosta ostin Ceelalle uuden muovisen ruokakipon, koska se heitteli edellistä metallista ruokakippoa. hintaa tällä oli 1.99 eur.




Muuten meillä ei sitten olekkaan tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Ulkona ollaan käyty nyt tämän vuoden puolella kaksi kertaa, toinen kerta oli tänään. Ulkoilureissut ovat tosiaankin olleet vain noin vartin pituisia, koska ei tuo arkajalka oikein viihdy ulkona talvella, vaikka tänäänkin oli lähemmäs viisi astetta lämmintä.

Huom kaikki! 11.2 on viimeinen päivä osallistua arvontaan, joten nyt on aika osallistua, koska arvontaa en voi suorittaa, ellei osallistujia ole tarpeeksi. :)