lauantai 31. toukokuuta 2014

#16 Kesäloma!

Jippia jei! nyt se sitten alkoi. vihdosta viimein. Siis mikä alkoi? No sen voit päätellä otsikosta ;)
Lupasin, että olisin tehnyt eilen kuvapostauksen, mutta se nyt vähän jäi, kun piti siivota ja lähteä kaupoille etsimään juhlamekkoa, mitä ei tietenkään löytynyt :D
Mutta nyt kuitenkin asiaan. Eli kuvat voivat olla jotkut hieman vanhoja, mutta katsotaan.

































tiistai 27. toukokuuta 2014

#15 24.5 2014 Tampereen kevätnäyttely + uusi banneri

Elikkäs viime lauantaina suuntasimme kaverini kanssa kohti Tampereen Virelän Ikuria kera kahden kanini ja kaverini marsun. Lähdimme ajamaan klo 8.30 ja saavuimme perille juuri ajoissa noin 10 maissa. Harmikseni kanien arvostelujärjestys nyt oli mitä oli, niin oli hieman vaikeaa saada kanit johonkin nurkaan, koska kaikki oli niin sekaisin. Siis ja tosiaan paikka oli toidella pieni ja kaiken lisäksi mukana näyttelyissä olivat siis marsut, gerbiilit, hiiret, hamsterit, chinchillat ja mitä kaikkia sielä olikaan. Päivä oli todella kuuma ja lämpämittari kohosi varmasti yli 30 asteeseen sisällä. Kanitkin oli kuolla kuumuuteen, joten melkein koko näyttelyn ajan olin jommankumman kanin kanssa vuorotellen ulkona puistossa. Ulkona oli onneksi varjoisaa puiston kohdalla ja pieni tuulenvirekin päivääni piristi :) Ja kuvia en (taaskaan) muistanut ottaa... No mutta asiaan. Eli pisteitä kanit saivat seuraavasti:

Nipsu

Yht. pisteet, 93.5 ja KuMa.

Yleiskunto 26,5/30p
Turkki 19/20p
Korvat 5/5
Silmät 5/5
Hampaat 5/5
kynnet 5/5
tassut 5/5
häntä 5/5
käsiteltävyys 18/20

Ceela

Yht.pisteet 92,5  ei palkintoja

Yleiskunto 26,5/30
Turkki 17,5/20
korvat 5/5
Silmät 5/5
hampaat 5/5
kynnet 5/5
tassut 4,5/5
häntä 5/5
käsiteltävyys 19/20


Ja sitten muihin asioihin. Jotkut ovat jo saattaneet huomata blogin uuden bannerin. Se on jo hiukan hienompi, kuin edelliset bannerit :P




Ja uuden bannerin sain tänään tehtyä jo valmiiksi, kun vanha alkaa tympiä :)
Kommentoikaa, jos pidatte uudesta bannerista.
Seuraava postaus on odotettavissa perjantaina, jolloin ajattelin tehdä kuvapostauksen :)

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

#14 Muutto

Nonii, nyt tulee ihan perus kuulumispostaus.
Nipsu ja Ceela muuttivat maanantina samaan isoon kompparihäkkiin, ja hyvin ovat tulleet toimeen. Kaksikerroksisen häkin, joka on siis komppariaitojen sisällä, molemmat kerrokset ovat siis nyt asuttuja. Nipsun kämppä on yläkerta ja Ceelan alakerta. Siis tietysti ovat koko ajan vapaana, mutta yleensä nukkuvat ja oleskekevat omissa kerroksissaan. "Vierailulla käydään tietysti ja samassa kerroksessakin makoillaan ja nuollaan toisia usein.
Lauantaina olisi siis tarkoitus lähteä PiNan kaninäyttelyihin Tampereelle kahden kanin voimin.
Tässä kanien kokoero :D

Voi sitä ihanaa yhteiseloa! (sori laatu, kamera pelleili :/ )




























Sitten ulkoiluun. Ulkona ovat olleet ahkerasti, ja mahtavia riemuloikkia on nähty, varsinkin Ceelalta. Nipsu nyt enemmänkin vain istuu varjossa löhöten ja ruohoa syöden.


Ah, aurinko iiihana!



Kamerakaan ei enää pysy nipsun vauhdissa :D


Eikö naaraiden niitä pesiä pitäisi rakentaa??


perjantai 16. toukokuuta 2014

#13 mainostus

Tässä Pikkueläinten elämää-blogin arvontamainostus.



Kuulumispostaus myöhemmin!

tiistai 13. toukokuuta 2014

#12 Kavereita...

Vaiko sittenkään. Nipsun ja Ceelan yhteishenki  ei ole nyt oikein toiminut tässä viime päivien aikana. Aloitin jo totuttelemisen sunnuntaina ja Ceela nyt ainakin haluaisi olla Nipsun kaveri, mutta Nipsu kyllä jahtaa Ceelaa niin sanonko miten paljon...


Ja tässä vielä Pupuninjojen mainostus:


perjantai 9. toukokuuta 2014

#11 kuulumiset + kevätkuvia!

Nonii elikkäs tänään kotiin saapui pieni kääpiöluppa. Nimeksi annoin hänelle Ceela. Ceela on naaras ja ostettu Pekan akvaariosta. En voinut toista kania ostaa kasvattajalta, koska kaikki asuivat niin kaukana. Mitään virallista nimeä Ceelalla ei ole. Nimen vain keksin lukemalla Petsietä. Ceelalla on toinen korva pystyssä ja sen takia siihen ihastuinkin :)

Muuten meillä on muuten mennyt ihan normisti. Ulos ei ole päässyt, viimeksi oltiin ulkona toissapäivänä vain vartin verran, koska oli hieman tuulista. Täälä kun on satanut vettä tänään ja eilen. Ja alkuviikosta satoi jopa LUNTA!

Ja olisi kiva, jos joku viitsisi kertoa minulle, Ceelan värin kuvan perusteella. Kun en oikein itse tunnista...

Mutta nyt kuitenkin niitä kuvia.